10 kirjaa Onni-pojan elämästä

10 kirjaa Onni-pojan elämästä

Mummo ja pienet kaverinsa tutustuivat Onni-pojasta kertoviin kirjoihin Helsingissä Annantalolla. Siellä on meneillään näyttely, joka jatkuu kesäkuun loppupuolelle saakka.

Arjen sankari

Onni-pojat on tervetullut päivitys nykyaikaan lapsen arjesta kertovassa kotimaisessa lastenkirjallisuudessa. Muistamme takavuosien suursuosikit Teemu ja Minttu -sarjat.

Kirjat ovat kasvatustilanteita tukevia (esim. Onni-poika tahtoo kaiken, Onni-poika tahtoo pelata). Aikuinen voi saada apua kirjojen esimerkeistä toimiessaan arjen tilanteissa lapsensa kanssa.

Onni-poika –kirjasarjan tekijä Sanna Pellicioni on kuvittaja ja biologi. Hän on luonut kirjan ulkoasun yksinkertaisilla keinoilla. Sivujen iloiset taustavärit, sympaattiset pallopäiset hahmot ja isokokoinen pölkkyrjaimin toteutettu tekstaus ovat tyylikäs ratkaisu näissä lastenkirjoissa. 

Onni taaperona, Matkakirja, Kierrätyskirja

Onni-pojan puuhakas päivä kertoo sankarin taaperovaiheesta. Onni soittaa kattilarumpuja, leikkii hiekkalaatikolla ja ihmettelee ötököitä. Päivän toimet kuluvat aamupuurosta iltasatuun saakka.

Onni-pojan mahtavassa matkassa 

Onni ja perhe lähtevät serkun luo. Taivalta taitetaan lentokoneella ja junalla. Matkakohde on jossain Välimeren maassa. Onni pääsee rantalomalle.

Onni-pojan kierrätyskirja sisältää ympäristöasiaa mukavassa muodossa. Onni antaa kyytiä lastenhuoneen tavaravuorelle järjestämällä kirpputorin.

Mukana on askarteluvinkki. Isosta pahvilaatikosta syntyy laiva. Annantalon näyttelyssä on laatikkotalo, joka houkuttelee muksuja ryömimään sisään.

Jännittäviä aikoja Onni-poika

Seuraavaksi Onni-pojasta tulee isoveli. Käydään neuvolassa, äidin vatsa kasvaa ja laitetaan vauvan tarvikkeita valmiiksi. Pikkuveli syntyy, mutta ei osaakaan leikkiä. Onnin tunteet vaihtelevat, kun vauva vain huutaa. Isoveli pääsee äidin kanssa uimaan, ja vauvan hoidossa auttaminen tuntuukin jo mieluisemmalta. Myöhemmissä kirjoissa pikkuveli Olavi on mukana.

Onni-poika menee päiväkotiin.

Alkuinnostuksen jälkeen tulee päiviä, jolloin Onni ei halua päiväkotiin. Asiaa hoidetaan isän käsinukkeleikillä. Naapurin Viljo-pioka ja päiväkodin mukava ohjelma tempaavat Onnin mukaansa. Kohta hän ei malttaisi lähteä illalla kotiin.

Onni-poika kohtaa hirveän hirviön yöllisellä seikkailuretkellä naapurin Helmin perheen kanssa. Nähdään ehkä lepakko ja ainakin yöperhonen. Kotona lapset leikkivät haamuja, jonka jälkeen nukkuminen tuntuu pelottavalta. Äiti rauhoittelee kertomalla, että maapallon toisella puolella on päivä. Pian Onni vakuuttelee pikkuveljelle, että hirviöitä ei ole olemassa.

Tervetullut idea on ollut yhdistää useampi tarina samoihin kansiin.

Ensimmäiset kolme kirjaa, (Puuhakas päivä, Matkakirja ja Kierrätyskirja) ovat saaneet nimeksi Onni-pojan seikkailut. Seuraavat kolme osaa, (Isoveli, Päiväkoti ja Hirveä hirviö) on yhteisnimeltään Jännittäviä aikoja, Onni-poika. Kirjoja saa myös erillisinä.

Lisää Onnin elämästä

Viimeisimmät neljä Onni-poikaa on julkaistu yksittäisinä kirjoina.

Onni-poika saa uuden ystävän. Naapuriin muuttaa pakolaisperhe Iranista. Lasten leikit onnistuvat, vaikka yhteistä kieltä ei ole. Pian löytyy myös yhteinen juhla.

Hyvää pääsiäistä, hyvää nowruzia!

Kirjassa Onni-poika tahtoo kaiken vietetään synttäreitä. Makeansyönti on jäädä päälle. Esille tulee nykylapsen hukkuminen huonolaatuisiin, helposti rikkoutuviin leikkikaluihin. Perhe päätyy karsimaan tavaravuorta kierrättämällä.

Onni-poika menee mummolaan

Kirjassa Onni pääsee junamatkalle. Mummun kanssa on mukavaa puutarhakeinussa. Pappa vie Onnin luontoretkelle ja illalla saunotaan. Koti-ikäväkin käväisee mielessä.  Nukkuminen isovanhempien kanssa sujuu ongelmitta, ainakin Onnilla. Silti on mukava palata kotiin.

Onni-poika tykkää pelata

Nettipelaaminen askarruttaa monia vanhempia. Kirjan alussa Onni on sairaana ja saa pelata tietokonepelejä. Myös isä ja äiti innostuvat ja hieman koukuttuvatkin pelaamiseen. Onni-kirja asettuu sille kannalle, että lapselle määritellään tietty peliaika ja että vanhempien on syytä tutustua tietokonepelien sisältöön.

Mummon mietteitä

Annantalossa on
paljon kivaa!

Huomasin, että Onni-poika –kirjoissa vanhempien rooli on korostetusti mukana. Aikuiset ovat avainasemassa varhaisvuosina. He määrittelevät lapsen elämänpiirin ja myös kirjat, joita hänelle luetaan.

Etenkin poikien vanhempien, isovanhempien, kummien, tätien, setien, päiväkodin hoitajien, opettajien tulee olla valppaina näinä aikoina. Meidän tehtävämme on muuttaa parempaan suuntaan huolestuttavat tilastot poikien lukutaidon huononemisesta. Pikkupojille pitää lukea kirjoja, jotta heistä tulee lukevia isoja poikia ja lukevia aikuisia miehiä.

Mietin myös sitä, että jo pienten lasten lukeminen on sukupuolittunut. Tytöt lukevat kyllä kirjoja pojista, mutta harvemmin päinvastoin. Tarvitsisivatko pojat kirjallisuutta, jossa puhutaan enemmän tunteista. Tässä Onni-poika onnistuu oivallisesti.

Onni-poika on facebookissa

Kirjojen julkaisija on Minerva-kustannus.

Mummo lukee iltasadun

Mistä sadut tulevat

Mummin tilkkuvakasta,

kesämökin takasta,

sateen kirjokaaresta,

kaukaisesta saaresta,

polunvarren kukasta,

sinisestä sukasta,

maailmasta suuresta,

 oman korvan juuresta.

Sieltä sadut tulevat.

                 - Kaija Pakkanen

On alustavaa tutkimusnäyttöä siitä, että perheissä, joissa yhdessä lukeminen kuuluu iltarutiiniin, 1 – 6 -vuotiaan lapsen yöuni kesti puoli tuntia pitempään kuin perheissä, joissa lukemista ei harrastettu.  (Unihiekkaa etsimässä. Duodecim up. 2014).

Sadun lukeminen on osa turvallista iltarutiinia. Iltasaduiksi mummo ja lapsi valitsevat rauhoittavia tarinoita, jännittävät jutut voimme säästää päivän muihin lukuhetkiin. Iltasatu voi olla kymmeniä kertoja luettu vanha juttu, jonka lapsi haluaa kuulla yhä uudestaan.

Tarinan pituuskin olisi suotavaa olla sopiva. Isomman lapsen kanssa luemme pitempiä juttuja jatkokertomuksina. Pieni kuuntelija ei aina malttaisi lopettaa satuhetkeä. Mummo on huomannut hyväksi sopia, mihin asti mennään, ja otetaanko sitten vielä yksi yleisön pyynnöstä.

Mummo on valinnut tähän iltasatujuttuun uusia suomalaisia satukirjoja, jotka sopivat leikki-ikäisistä koululaisiin. Liitän mukaan myös muutaman vanhemman kuvakirjan, jotka ovat osoittautuneet hyviksi iltalukemisiksi taaperoille ja leikki-ikäisille mummon lastenhuoneessa.

Pikku Kakkosen iltasatukirja

Juha Itkonen, Markus Kajo, Heli Laaksonen ja muita kirjoittajia, kuvitus Pia Sakki (WSOY 2019)

mukana cd, lukijana Pirkka-Pekka Petelius

Koska kertojat ovat suomalaisia eturivin kirjailijoita, laatu on taattua modernia satuaiheistoa, joka joskus sivuaa arkirealismia. On kertomukset robotista, joka vaihtaa roolia koulupojan kanssa,  avaimesta, jolla ei ollut kotia, huippu-ureheilja Urhosta tai satu liian pitkästä iltasadusta. 

Eläinaiheita on paljon, peloton hiiri, kettu ja kontiainen, pöllö Huhu. Perinteinen asetelma ja aihepiiri on sadussa Kolme tehtävää, jossa on henkilöinä seikkailevat prinssi ja jättiläinen.

Lasta viihdyttävät huumori ja sanaleikit:  Ukko, joka eksyi sukkaan, Kana Anananas. Aikuislukijallekin on omat täkynsä kuten Satu oravan pyörästä ja Mies, jolle ei koskaan tapahtunut mitään.

Suomen lasten iltasadut*

 (Toimittaneet Laila Hirvisaari ja Anja Salokannel ; kuvittanut Emmi Jormalainen. Otava 2015. Osa kirjan tuotosta lahjoitetaan Lastensairaalan kirjaston perustamiseen).

On hyvä, että klassikkosatuja julkaistaan uusissa kokoelmissa, kun vanhat painokset ovat loppu. Kunnollinen klassikko on hyvä saada omaksi. Siitä on iloa vuosiksi.

Suomen lasten iltasadut -kirjaan on koottu valikoima tunnetuimpia satuja eri kokoelmista. Kirjassa on kolme osaa: Eläinsatuja, (esim. Ruma ankanpoikanen, Ketun kalansaalis, Leijona ja hiiri) Satuja kuninkaallisista (Sammakkoprinssi, Keisarin uudet vaatteet, Prinsessa ja herne) sekä Satuja tytöistä ja pojista, veijareista ja sankareista (Saapasjalkakissa, Peukalo-Liisa, Jaakko ja Pavunvarsi).

Kirjan tekstit ovat selkeitä ja kieli hyvää. Kuvitusta on juuri sopivasti, yksi sivun kokoinen kuva tarinaa kohden. Lapsi voi keskittyä pääasiaan eli tarinan kuunteluun.

Iltasadun lukutilanteessa kuvakirjat ovat siinä mielessä vaivalloisia, että lapsi joutuu pomppimaan sängyssä ylös katsomaan kuvia. Kuvakirjoja onkin helpompi lukea sylissä istuen.

Kaiken maailman eläinsadut*

(Toimittanut Katriina Kauppila ; kuvittanut Matti Pikkujämsä. Otava up. 2012)

Kaiken maailman eläinsadut -kirja on monikulttuurinen, kansansatuosastossa on tarinoiden alkuperämaa mainittu. Satuja on eri maanosista: mukana on intiaanisatuja, afrikkalainen tai arabialainen ja japanilainen satu. Suomalaisia kansansatuja on kaksi: Hiiri räätälinä ja Karhun kalanpyynti.

Kirjan toisessa osassa on perinteisiä satuja Grimmin veljeksiltä ja Aisopokselta.

Kolmas, uudempia eläinsatuja sisältävä osasto on kotimaisilta kirjailijoilta kuten Juha Itkoselta, Hannele Huovilta tai Kaija Pakkaselta. Itkonen muokkaa vanhoja kertomuksia, räätälin tilaustyö muuttuukin lopulta suuremmaksi tuotteeksi.

Samoin kuin Suomen lasten iltasaduissa kirjassa on lyhyitä ja pitkiä tekstejä sekä selkeät kuvasivut. Kieli tasokasta ja helppoa ääneen luettavaksi.

Kirjasta on saatavilla erikseen kaksi cd:tä: kansansadut ja periteiset sadut.

Rentoutuskirja

Kani joka tahtoi nukahtaa: nukutussatu kaikille iltakukkujille*

(Carl-Johan Forssén Ehrlin ; kuvitus: Irina Maununen ; suomentanut Ulla Lempinen, Otava 2015)

Kani joka tahtoi nukahtaa mainitaan maailman myydyimpänä iltasatukirjana. Kirjoittaja on ruotsalainen käyttäytymistieteilijä ja NPL-valmentaja. Teksti muistuttaa kovasti rentoutusäänitteiden sisältöä. Mukana on lukuohje haukotuksineen: osa tekstistä lausutaan hitaasti, osa voimakkaammin.

Tarinan eläinhahmot ja kertomus pikkupupun unen etsimisestä ovat mielenkiintoisia, mutta rentoutumisen käsite ja pitkät välipuheet ylittävät ihan pienen kuuntelijan mielenkiinnon. Oppaan anti lienee parasta, jos lapsi on isompi ja hän itse kokee nukahtamisensa vaikeaksi.

Kani-kirjan teksti voisi olla helpommin suuhun sopivaa, paikoitellen monimutkaisten lauseiden ääneen lukeminen vaatii harjoitusta. Kirjaa kannattaa kuitenkin kokeilla, vaikka mummon 5-vuotias koehenkilö ei antanut sille korkeita pisteitä. Aikuinen lukija nukahtaa takuuvarmasti lukusession päätteeksi.

Hyvän mielen iltalukemista

Hyvän mielen iltasatuja (Timo Parvela , kuvittanut Virpi Penna. WSOY 2012)

Hyvän mielen iltasatuja sisältää moderneja iltasatuja. Mummo ottaisi tämän kirjan vasta yli 5-vuotialle, koska useimmat aihepiirit sivuavat isompien lasten kokemusmaailmaa.

 Osassa kertomuksista käsitellään konfliktitilanteita kuten riitaa perhepiirissä tai kiusaamista. Vaikka tarinat päättyvät sovintoon, lienee paikallaan harkita, onko aihe liian rankka juuri meidän mukelon korville juuri tänä iltana. Enemmän mielikuvitusta on esimerkiksi liikennevalo-sadussa, jossa liikennevalo kyllästyy toimimaan tavallisessa tehtävässään.

Iltasatuja unettomille  (Mervi Suutari, Matilda Tuure. Sunkirja 2015)

Tämä uusien satujen kokoelma sopii esi- ja kouluikäisille. Kirjan kuusi ensimmäistä kertomusta muodostavat yhtenäisemmän osan, päähenkilöinä noita Nelli ja peikko Veikko. Satuolentojen ja eläinhahmojen avulla on käsitelty eri aiheita kuten erilaisuus, ujous, tasa-arvo, jopa työttömyys.

Tarinoiden sanavarasto on runsasta, varsinkin adjektiiveja on paljon. 

Kuvakirjoja, yökirjoja

Mikko Mallikkaan parhaat tarinat (Gunilla Bergström ; suomentanut Kaija Pakkanen. Tammi 2014)

Mikko Mallikas on aina hyvää iltalukemista. Tarinassa Mikko Mallikas oikuttelee on aiheena nukkumaanmeno. Mikko löytää lopulta nukuttamiseen väsähtäneen isänsä nukkumassa lattialta.

Nalle Puhin pieniä iltasatuja (suomennos Teresa Toikka. Sanoma Magazines Finland  2011)

Nalle Puh kavereineen sopii hyvin taaperoikäisen ja isommankin lapsen iltaan. Kirjan tarinat ovat lyhyitä ja herttaisia kuten Nalle Puh aina. Kuvat ovat tuttua Puhin kuvitusta.

Mauri Kunnakselta on paljon iltakirjoiksi sopivaa. Herra Hakkarainen nukkuu (Otava 2013)  on mainio haitarikirja ihan pienempien iltarutiineihin. Hampaiden harjaus on ruvennut kiinnostamaan taaperoa Hakkaraisen esimerkin innoittamana.

Hyvää yötä Herra Hakkarainen (Otava up. 2014) 

seuraa herran unissakävelyä. Hakkarainen on ollut tuttavaperheessä koulupojan paras kirjakaveri vielä 9-vuotiaana.

Kunnaksen Yökirja (Otava up. 2010) 
näyttää monipolvisesti mitä tapahtuu yöllä. Lapsi pääsee tutustumaan tarinan myötä monenlaisiin ammatteihin. Molemmissa yökirjoissa on Kunnakselle tyypillinen yksityiskohtainen kuvitus, josta riittää katsomista ja keskustelua pitempäänkin kuin yhden iltasadun verran.

Tatun ja Patun Outo unikirja  (Aino Havukainen, Sami Toivonen. Otava 2008)

kertoo poikien yrityksestä nukuttaa yövieraaksi tullutta pikkuvauvaa kaikin tieteen ja säännöin ja maailman tylsimmän iltasadun voimin. Kirja on moniulotteinen tutkielma iltarutiineista ja unesta. Lapsi alkaa ymmärtää nukuttajan (usein tuskastuttavaa) näkökulmaa unen odotteluun. Nukutusyritys päättyy lähes samoin kuin Mikko Mallikkaan isän ilta, nukkumaan lattialle.

Tatun ja Patun huumori viehättää omalla tavallaan hyvin eri ikäisiä lapsia, joten kirjat palvelevat perheitä, jossa lasten ikähaitari vaihtelee pienistä leikki-ikäisestä koululaiseen. Mummo ei erityisesti pidä hahmojen ulkonäöstä, mutta lapsoset ovat eri mieltä – onneksi.

Joulukirjoja

Joulun satuseikkailu 
Melanie Joyce ja muita (Gummerus 2019)

Otso-nalle ei halua kirjoittaa joulupukille, koska muistaa tehneensä monta pahaa kolttosta vuoden aikana. Hän söi hunajaa, ei pitänyt huonettaan siistinä eikä antanut kavereille leluja. Äiti ja isä ohjaavat hänet muistamaan hyviä tekoja: 
Pukki ei pidä sinua tuhmana, vaikka joskus tekisit väärin. Hän huomaa hyvän - vaikkapa kun leivoit muffineja mielin määrin.

Kirjan kolmessa muussa talvisessa tarinassa pukki loukkaa varpaansa aattona, pikku pingviini etsii seikkailua ja  prinsessa tapaa keijuja ja yksisarvinen.

Joulusatuja: 24 satua joulun odotukseen
Tuutikki Tolonen - Liisa Kallio (Tammi 2013) 

Joulupukki ja noitarumpu
Mauri Kunnas (Otava 2015)

Ihan täysi tonttu
Tuula Korolainen - Virpi PennaLasten (Keskus 2015)

”Miten onnellista on rauhoittua illan tullen yhteiseen lukuhetkeen. Toivoisi, että kaikki lapset saisivat sen kokea” – Laila Hirvisaari

”Ennen nukkumaanmenoa luettavan iltasadun tai tarinan tulisi kuulua lapsen perusoikeuksiin” – Päivi Heikkilä-Halttunen: Lue lapselle. Atena 2015

(*Olen saanut tähdellä merkityt Otavan kirjat kustantajalta.)

Mummo lukee lapsoselle 2

Pikku-kakkosta ja kuvakirjoja

Taaperosta kasvaa leikki-ikäinen. Hän alkaa puhua, sanavarasto ja maailmankuva laajenevat.  Kuvakirjat ovat vielä kovaa kamaa.

Liikkuva kuva astuu kilpailemaan lapsen huomiosta.  Ensin tulee Teletapit ja lapsi on myyty. Pikku-kakkonen ja Muumi-videot tulevat perässä.

Kirjavalinnat seuraavat usein Pikkukakkosen ohjelmia. Lapsi fanittaa vuoroin Kaapoa ja Mikko Mallikasta, välillä on dinosaurus-vaihe.

Pelottavia juttuja

Muumi on kertakaikkisen hyvä mummonkin mielestä. Käy vaan niin ikävästi, että Mörkö pelästyttää pienen ihmisen. Aikuisen pitää tehdä ennakkotiedustelu onko kyseinen henkilö kuvissa. Lopulta lapsi kieltäytyy kokonaan katsomasta Muumeja. Samoin käy Myyrän kanssa. No ei haittaa, paljon on muuta tarjolla.

Liekö 3-vuotiaalla pelko-vaihe, koska noidat ja möröt pesiytyvät oman kodin nurkkiin. Toisaalta lapsi uskaltaa katsoa mummon mielestä todella hurjia videoita. Lapsi käsittelee pelon tunnetta omalla tavallaan.

Satuja

Vähitellen aletaan lähestyä satuvaihetta. Hanhiemon satuaarre on hyvä johdanto perinteisiin satuihin. Punahilkka, Ruma ankanpoikanen, Kolme pientä porsasta ja monet muut löytyvät tarpeeksi lyhyinä versioina, joihin pieni kuuntelija jaksaa keskittyä.

Muistelemme niitä toisinaan yhdessä ilman kirjaakin. Lapsi osaa kertoa jo omin sanoin ja ottaa tarinoita mielikuvitusleikkeihinsä. Mummo saa olla vuoroin susi ja isoäiti, lapsi tietysti Punahilkka.

Sadut siis kiehtovat mielikuvitusta ja auttavat käsittelemään tunteita. Parhaimmissa klassikkosaduissa opettavuus, moralisointi ja tieto jäävät taka-alalle. Vaikka ne voivat sisältää pahoja asioita ja olla pelottavia, tärkeää lapselle niissä on hyvän voitto.

Pian seuraavat prinsessa-sadut. Lumikki, Tuhkimo ja Ruusunen (joka on nykyään Aurora) tulevat ensin. Mummo oppii, että heitä on paljon lisää. On Ariel (ennen Pieni Merenneito), Tiana ja Belle uusia tuttavuuksia. Disney on luonut laajan tuotannon näiden hahmojen ympärille.

Disney ja DVD

Mutta sitten räjähtää pommi: kuvaan astuu videoitu Tähkäpää. Pian seuraa Frozen lauluineen ja rekvisiittoineen. Kirjan rinnalle astuu entistä vahvemmin DVD ja oheistuotteet. Oikeasti mummo ei tykkää, mutta näinhän se sukupolvien kuilu alkaa revetä.

Lapsi näkee nukketeatteria, sirkusta ja lastenkonsertteja. Koska teatteritilanteet ovat joskus pelottaneet, käymme oikeissa elokuvissa vasta kun Hän on 4-vuotias. Näemme Muumin ja Risto Räppääjän valkokankaalla. Risto alkaa kiinnostaa kirjanakin.

Lapsesta on tullut isosisko alle 3-vuotiaana. Tätäkin asiaa hän käsittelee kirjan avulla. Kun kuopus kasvaa, esikoinen liikkuu tottuneesti taaperokirjojen ja prinsessajuttujen välillä. Pikkusisar saa kuitenkin enemmän vaikutteita isommalta, hänen kirjalliset mielenkiintonsa noudattavat osin esikoisen makua.

Kasvatustilanteita

Sisaruuteen, pelkoihin ja tunne-elämän käsittelyyn lapsi saa apua kirjoista. Samalla kun luemme, on hyvä keskustella lapsen omasta elämästä.

Mummon kullat ovat tyttöjä. Olen yrittänyt välttää roolimallien istuttamista, mutta arvelen, että mielenkiinto haarautuu tässä kohdin, noin 3-vuotiaana. Yritän muistella, mitä oma poikani kuunteli samassa iässä. Luonto ja eläimet vetivät häntä puoleensa enemmän kuin sadut kuninkaallisista.  Päinvastoin kuin monet tuntemani pikkupojat, hän ei ollut kovin kiinnostunut autoista, traktoreista tai urheilusta.  

Lukulistaa

Olen jättänyt tarkoituksella tekstissä mainitut prinsessakirjat luettelosta, mutta niitä löytyy runsaasti kirjakaupoista ja kirjastoista.

Hanhiemon satuaarre 32. p. WSOY 2010.

 

Tony Ross: Haluan oman teltan  

Buster  2007

(Suurin osa Tony Rossin kirjoista on ruotsiksi.)

Kristiina Louhi: Tomppa -kirjat

Maikki Harjanne Minttu ja Santtu -kirjat

Anneli Kautto: Veera-kirjat

Mauri Kunnas: Koiramäki-kirjat

-  Kasvatustilanteita:

Mauri Kunnas: Hui Kauhistus! Otava 18. p. 2015.

Anne Fine: Mörkö sängyn alla? Mäkelä 2015.

Eric Hill: Puppe saa pikkusiskon Otava 2013.

Ben Furman: Elina kesyttää Tiikerin. Lyhytterapiainstituutti 2001.

Richard Scarryn kuvakirjat, esim.  Eipäs-possu Tammi 2008.

Riikka Jäntti: Pikkuhiiri tuuliviiri. Tammi 2015.

Anneli Kanto: Kastehelmi Virtanen ja oma tahto. Karisto 2012.

Timo Parvela: Anna ja Antti, ei saa. WSOY 2002.

 Norbert Landa:  Anteeksi! Kustannus-Mäkelä 2009.

A.A. Milne: Nalle Puh-kirjat

Isompien kirjoja:

Astrid Lindgren: Peppi-kirjat

Gösta Knutson: Pekka Töpöhäntä

Sinikka ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä

-         --     Heinähattu ja Vilttitossu

Aikuisille:

Päivi Heikkilä-Halttunen: Lue lapselle. Ateena 2015.

Sirke Happonen: Muumi-opas.  SKS 2012.

Mervi Koski: Ulkomaisia satu- ja kuvakirjailijoita. 2 Avain 2011

Lastenkirjablogeja:

http://varikaspaiva.blogspot.fi/

http://www.lastenkirjahylly.blogspot.fi/search/label/kuvakirjat

iltasatu.org:  sähköinen lastensatujen foorumi, tekijänoikeuksista vapautuneita klassisia satuja ja sekä uusien lastenkirjojen sähköisiä versioita. Voi myös julkaista omia satuja.

Mummo lukee lapsoselle

Hän, Vauva, Mummon ensimmäinen lapsenlapsonen syntyy.  Kuten kaikki uudet mummot, Mummo menee ihan sekaisin.

 Ensihämmennyksen jälkeen Mummo huomaa, että isovanhempien säätyyn pääsemisen parhaita riemuja on, että saa taas lukea lastenkirjoja, niitä vanhoja tuttuja kuin myös uusia löytöjä. 

Mummolla on mukavaa, mutta niin pitää olla Hänelläkin. Pian opimme mistä me molemmat pidämme.

Loruja

Aloitetaan loruista, niitä mummo osaa muutamia kun jaksaa kaivella muistin lokeroita. Kirjoissa on lisää loruja, Hanhiemo tai Tiitiäiset parhaimpia.

Lapselta unohtuu moni itku kun Hän pääsee istumaan polvelle Körö körö kirkkoon, Harakka huttua keittämään, siinä on se Hänen jännityksellä odottamansa putosi kaivoon! tai laittamaan käsinettä Peukalopotit ja Suomensotit omille paikoilleen. 

Katselukirjoja

Sitten päästäänkin kirjaan, tuohon taianomaiseen esineeseen, joka voi aluksi olla vaikka kankaasta tehty tai paksusivuinen laitos, joka sisältää muutaman ison värikkään kuvan.

 Lapsi on käynyt jo monesti kirjastossa. Mummo yllättyy miten monenlaista on tarjolla. On kurkistuskirjoja, joista avautuu ihmeellisiä luukkuja ja taskuja, on koskettelukirjoja, sellaisiakin, joissa on ääninappeja tai musiikkia.


Pian huomamme, että yksi on ylitse muiden, se on meillä koskettelukirja Tiikeri etsi äitiä. Se oli ensimmäinen, jonka sivuja Hän haluaa kääntää itse.

Onneksi tämä on ihan oma, ne kirjastosta tuodut kärsivät liikaa pienten sormien käsittelyssä. Tiikerinpentu kuluu pyöreäreunaiseksi ajan saatossa ja kadottaa lopulta suurimman osan sivuista. Vaari sanoi jo Hänen Äitinsä pienenä ollessa, että lastenkirjoissa pitäisi olla pellistä tehdyt sivut ja maasepän takomat saranat.

Taaperoinen lukupuuhissa

Ajan mittaan edistymme. Vauvasta varttuu Taapero.  Kuvan rinnalle nousee sana. Tarinaa ei vielä ole pitkästi.

Hän haluaa kuulla saman aina uudelleen.  Hän osoittaa pikku sormella ja tietää missä on tutti, kissa, auto. Pian Hän jo kertoo jo Mummolle mitä näkee.

 Hän istuu sylissä, tietysti. Oikeasti on tärkeintä, että saa olla sylissä, että Mummo, Aikuinen, on läsnä. Pari vuotta myöhemmin Hän määrittää Mummon tehtävän, ”Mummo on minua varten”.

Lukutoukkamummo

Mummo oli kerran Äiti, tietysti. Äitikin tykkäsi lukea Lapselle. Ei ollut nukutusongelmaa, Äiti luki aina niin pitkään että Lapsi nukahti. Joskus Äiti jatkoi ääneen vielä senkin jälkeen. Kerran Äiti luki Kanteletarta, Lapsi ei valittanut siitäkään.

Mummo oli myös kerran Lapsi ja hänellä oli Äiti, joka luki ääneen. Kissanpojat sotkivat käsineensä, ne pestiin, se oli varmaan ensimmäinen Isän polvella köröttelyn jälkeen.

Kirjoja ei ollut paljon, ehkä vain pari. Oli Punahilkka ja Kolme possua, joista susi söi kaksi ja se itketti Lapsi-Mummoa.  Koska kirjoja oli vähän, mummon äiti luki lehdistä sarjakuviakin; Pekka Puupää oli suosikki. 

Sitten Mummo pääsi kouluun, oppi itse lukemaan ja tulivat Aapiskukko ja joululahjaksi Tammen Kultaiset Kirjat. Koulussa oli ensimmäinen kirjasto, sieltä sai lainata yhden kirjan viikossa.

Tässä pieni kirjalista vauva- ja taaperoikäisille, paljon muutakin on olemassa. Kannattaa käydä kirjastossa tutkimusretkellä.

                                 Loruja ja runoja

Elina Pulli: Vauvan kanssa, Tillasammans med Babyn. Sanoma Pro 2014.

Jukka Itkonen: Keinohevosen kengittäjä, runoja vauvakotiin. Kirjapaja 2013

Kirsi Kunnas: Hanhiemon iloinen lipas (The Tall Book of Mother Goose) Runot vanhojen englantilaisten lastenlorujen aiheista vapaasti riimitellyt Kirsi Kunnas .WSOY 31.p. 2010. 

-        Tiitiäisen satupuu, Karisto 37. p. 2009.

Kaarina Helakisa (toim.): Pikku Pegasos: 400 kauneinta lastenrunoa. Kuvittanut Jori Svärd.:Otava, 1980 19. painos 2005. 

-        Suomen lasten runotar. Otava 2000.

Kuvakirjoja pienimmille taaperoille

Suomalaisia sarjoja:

Heidi Bruhnin Muumi-kirjat, esim. Muumipeikon oma katselukirja

Riina Kaarla Muumi luukkukirjat, esim. Muumipeikko eksyy

Mauri Kunnas: Herra Hakkarainen-kirjat

- Koiramäki-kirjat, 

              - (uusimpia esim. Iloiset soittimet Otava 2015.)

Suomennettuja sarjoja: 

Christine L'Heureux: Kaapo-kirjat

Richard Scarry (kuv.): Mato Matala- sarja

-      Touhula – sarja (ja monet muut).

Lucy Cousins: Maisa-kirjat

Dick Bruna: Milla-kirjat

Yves Scot: Antti-kirjat

Eric Hill: Puppe-kirjat

Laurent de Brunhoff: Babar-kirjat 

 Zdeněk Miler ym: Myyrä-kirjat

Kirjalito, Sutukustannus, Kustannus-Mäkelä ja monet muut kustantamot ovat julkaisseet runsaasti selkeitä katselukirjoja eri aihepiireistä: eläimistä, vastakohdista, väreistä, ajoneuvoista jne.

Aikuisille:

Päivi Heikkilä-Halttunen: Lue lapselle Ateena 2015.

http://www.lastenkirjahylly.blogspot.fi/search/label/kuvakirjat