Unihiekkaa etsimässä
Anna Keski-Rahkonen ja Minna Nalbantoglu
7. uudistettu painos Kustannus Oy Duodecim 2015
Lapsen nukkumisongelmat asettavat perheen voimavarat koetukselle. Väsyneille vanhemmille on onneksi tarjolla tietoa lapsen ja omien yöuniensa parantamiseen. Kattava suomenkielinen kirja Unihiekkaa etsimässä on tarpeellinen teos lapsiperheille.
Kirjassa oli varhaisilta viikoilta asti vinkkejä siihen, kuinka lasta voidaan opettaa hellästi kasvun myötä itsenäisen nukahtamisen taitoon. Pienen lapsen kohdalla keskustellaan perhepedin ja omassa sängyssä nukuttamisen hyvistä ja huonoista puolista.
Unikoulua
Eri unikoulujen tavoite on tukea lapsen itsenäistä nukahtamista ilman sylissä nukuttamista tai hyssyttämistä. Kirjassa esitellään ns. huudatusunikoulua (lapsen itkuun ennen unen saantia ei periaatteessa reagoida) sekä lempeitä unikouluja (ilman tai lähes ilman itkua). Tällaisia pehmeitä unikoulumenetelmiä ovat esimerkiksi tassutushoito, tuolimenetelmä, harkitut herätykset, aikuinen nukkuminen lapsen huoneessa ja pistäytymismenentelmä.
E-kirjassa Selvitä lapsiperheen takkutilanteet on haastattelu tuolimenetelmän onnistuneesta käyttämisestä. Www.mammakaveri.fi/slt-landing
E-kirjassa Selvitä lapsiperheen takkutilanteet on haastattelu tuolimenetelmän onnistuneesta käyttämisestä. Www.mammakaveri.fi/slt-landing
Vanhemmat voivat valita oman tiensä unikoulumenetelmistä. Kirjan kiihkottomuus eri unikoulujen suhteen on todella ilahduttavaa sen jälkeen kun on tutustunut muutamiin englanninkielisiin julkaisuihin.
Vanhemmilta vaaditaan tiettyä johdonmukaisuutta ja periksiantamattomuutta toteuttaa valitsemaansa menetelmää. Voi kokeilla useampia tapoja, jos yksi ei yrityksestä huolimatta toimi. Eräs tuttavaperhe huomasi, että tassuhoito pikemminkin häiritsi heidän taaperonsa nukahtamista, vaikka naapurissa se oli ollut juuri oikea lääke.
Tärkeää on päivärytmin säännöllisyys, ruoka-ajat, päiväunien pituuden sääntely ja rauhoittavat iltarutiinit.
Kirja antaa joitakin neuvoja sairaan lapsen hoitamisessa.
On selvää, että perheen unen rikkoutuminen voi johtaa myös vanhempien uniongelmiin. Kirjassa on neuvoja myös aikuisen unensaantiin.
Tutkittua tietoa
Kirjan sisältö pohjaa vankkaan koti- ja ulkomaiseen tutkimustietoon. Toinen tekijöistä on lääketieteen tohtori ja myös psykiatrian erikoislääkäri ja perehtynyt kansainvälistä tutkimukseen, toinen kirjoittajista on toimittaja. Kirjan lähdeluettelo on vakuuttava. Kertomukset perheiden tapauskohtaisista tilanteista lisäävät oppaan mielenkiintoisuutta.
Kirjan lopussa on selkeä tiivistelmä. Se voi auttaa niitä, jotka haluavat tutustua kirjaan vain omaan tilanteeseen soveltuvin osin.
Mummon mietteitä
Mummona voin olla iloinen ensiksi siitä, että lasten kasvatukseen ja lapsiperheiden arkeen on saatavissa paljon tietoa ja tukea tänä päivänä, kun perheiden arki on paljon hektisempää kuin silloin ennen, kun omat lapseni olivat pieniä.
Kun olen tutustunut tähän kenttään nyt lastenlasteni tilanteessa, olen huomannut, että olin kasvattajana sekä tietämätön että taitamaton. Nukutusasia oli yksi tällainen.
Esikoinen nukkui hyvin eikä ongelmia ollut. Kakkonen sitten valvotti senkin edestä. Hän nukkui parin tunnin pätkissä parivuotiaaksi ja kannniskelin häntä kaiket yöt. Unikoulun kaltaiset neuvot olisivat olleet hyödyksi. Vietin vain puolen vuoden äitiysloman, ja olin tosi väsynyt. Selvisimme kuitenkin hengissä, työpäiväni olivat onneksi vain kuusituntisia.
Annikki Halonen, FK, senioriope, kahden (pian kolmannen) lapsen mummo
Minö luin Unihiekkaa etsimässä -kirjan kannesta kanteen esikoisen ollessa pieni. Se on todelka hyödyllinen ja hyvin kirjoitettu kirja!
VastaaPoista:) Ihan totta. Kirjan ohjeista on oikeasti apua. Tulevien vauvaperheiden kannattaisi lukea se jo etukäteen ennen kuin ongelmat ovat vuoren korkuisia.
VastaaPoista