maanantai 22. huhtikuuta 2019

LUE LAPSELLE

https://mummolukee.blogspot.fi/

6 FAKTAA LAPSELLE LUKEMISEN TÄRKEYDESTÄ

Sanavarasto moninkertaistuu.
                     Koulussa oppii paremmin.
Lapsi kasvaa itsevarmemmaksi ja pärjää paremmin porukassa.
             Iltasadun kuullut lapsi nukkuu pidemmät yöunet.
Lapsesta kasvaa parempi keskustelija ja kotona jutellaan enemmän.
                         Lapsi, jolle luetaan, lukee myös aikuisena.
                                                                                                  (Lainaus lue lapselle.fi)

Video: https://lukukeskus.fi/miksi-aaneen-lukeminen-on-niin-tarkeaa/


PIENI LUKUOHJE

Pidä lasta mieluiten sylissä, kun luette ja katselette kirjan kuvia. Lapsi nauttii läheisyydestä ja syli rauhoittaa keskittymistä. Iltasatua voi olla parempi kuunnella pää tyynyllä.

Vauvan ja pienen taaperon kanssa valitaan katselukirjoja, joissa on selkeät kuvat. Kirja ei sisällä paljoa tekstiä. Aluksi lapsi osallistuu osoittamalla kuvia. Lukija jaksaa kehua onnistunutta suoritusta. Luukku- ja nappikirjat antavat lisäpuuhaa pienille käsille. Lapsi harjoittelee asioiden nimeämistä oman tasonsa mukaan.

Isomman taaperon kirjassa saa olla jo pientä juonellista ainesta runsaan kuvituksen lisäksi. Lukijan ei tarvitse olla aina pääosassa, vaan lapsi voi välillä kertoa mitä hän näkee kuvissa.

Lorut ja laulut ilman kirjaakin ovat mukana monissa arjen tilanteissa. Pukeminen, syöminen tai muut haastavat hetket ohittuvat kevyemmin lorun voimin. 

Pitemmän kirjan kohdalla on hyvä käydä läpi juonta etukäteen. Keskustelu ja kuvista kysely lukemisen välillä aktivoi lasta ja antaa lukijalle palautetta miten lapsi kokee kuulemansa. Voimme valita parhaan kuvan tai kuunnella hauskan kohdan uudelleen.

Lue eläytyen. Eri äänensävyt, liioittelu ja eläytyvä esitys värittää tarinaa. Vähän isommista lapsista voi ylinäytteleminen tuntua ärsyttävältä. Nukutustilanteessa sadun voi esittää hillitymmin.

Monesti lapsi tahtoo kuulla saman tarinan yhä uudelleen ja mieluummin samalla tavalla. Kriittisimmät kuulijat voivat huomata yhdenkin sana puuttumisen. Tarinan vaiheita on mukava muistella myös ilman kirjaa. Eri lukukerroilla esitystapaa on kiva varioida.  Lukijan ilmaisutaito paranee harjoitellen.

Lukeminen eri-ikäisille sisaruksille voi olla melkoinen haaste. Ratkaisuna käy ehkä, että kumpikin saa valita oman kirjansa, jotka luetaan peräjälkeen. Pienemmän lapsen keskittymistä isomman sisaruksen kirjaan edesauttaa se, että hän saa kääntää kirjan sivuja (vaikkapa pehmolelu apurinaan).

Nuorempi lapsi saattaa kaivata apua vaikeiden kohtien ymmärtämiseen. Keskustelu- ja selitystauot auttavat.


Jatka lukemista ääneen lapselle vielä kun hän on jo itse oppinut lukemaan. Lapsen oma lukeminen on alussa hidasta ja hän turhautuu pitkien tekstien kanssa. 

KIRJASTO

Lapsen on hyvä oppia vierailemaan kirjastossa jo pienestä. Kirjojen lisäksi sieltä löytyy leikkinurkka, piirustuspaperia ja lautapelejä. 

Uutta ovat pelipadit, joiden ei toivoisi varastavan lapsen  huomiota pääasialta.

Oman kirjastokortin saaminen on iso asia ja ylpeyden aihe lapsellesi.
Jos omasta kirjastosta ei löydy suosikkikirjaa, voi tehdä nettivarauksen. 

SADUTUS

Lapsi saa vapaasti kertoa joko oman tarinansa tai jonkun muistamansa sadun tai kertomuksen. Aikuinen kirjoittaa sen muistiin sana sanalta. Hän lukee sen ääneen lapselle, tarvittaessa tehdään muutoksia. Tarkoituksena on antaa lapsen olla johtajana. Aikuinen ei
tee johdattelevia kysymyksiä, parantele tai arvostele suoritusta.

Kirjoitetut sadutustuotokset ovat myöhemmin kiva muisto lapsuudesta. Myös äänitettyjä versioita voi tehdä.

https://www.edu.helsinki.fi/lapsetkertovat/Sadutus/sadutus_paa.htm



MISTÄ TIETOA

Uusia lasten- ja nuortenkirjoja julkaistaan vuosittain, onneksi. Tuoretta tietoa kirjastojen lisäksi netistä voi tutkailla lastenkirjablogeista tai kootummin Kirjavinkit ja Kirjasampo/sivupiiri -sivustoilta. 


Alle kouluikäiset

Hyviä vinkkejä ja kirjalistoja Päivi Heikkilä-Halttunen: Lue lapselle 2.p. (Atena 2016)

Netissä: http://luelapselle.fi/#!vinkit

Kirjasampo: Lastenkirjallisuuden kirjahyllyt


https://www.kirjasampo.fi/fi/node/7199

Kirjavinkit-sivusto: Uutuuskirjoja, hyvä aihepiiriluettelo


Esi- ja alakoululaiset


Sytytä lukukipinä : pedagogisia keinoja lukuinnon herättelyyn (Ps-kustannus 219)  Juli-Anna Aerila, Merja Kauppinen

Teoksessa esitellään lukuisia menetelmiä lukutaidon edistämiseen sekä innostavia, lukemista lisääviä toimintatapoja, harjoituksia ja keinoja.


Kaisa Laaksonen: Suuri lukuseikkailu (Avain 2017)

Seikkaperäinen ja kiinnostava opas 6 - 12 -vuotiaille sopivasta kirjallisuudesta. Mukana runsaasti koukuttavia tekstilainauksia eri aihealueilta.

Tämän kattava hakuteos on tehty niin nuorille lukijoille kuin heidän vanhemmilleen ja  ja ammattikasvattajajille. 





Lukemoon kootaan kaikki Suomessa julkaistu lasten- ja nuortenkirjallisuus, alkaen vuodesta 2018.

Kirjahaku lajin, aiheen ja teeman mukaisilla ryhmityksillä. Kirjojen kannet ovat nähtävillä  ja teosten sisällöstä on tiivistelmät.

https://lukemo.fi/



 Sivupiiri

Kirjasampo

SIVUSTO SUOMEKSI
https://www.kirjavinkit.fi/avainsanat/lastenkirjat/




Lukeminen ei ole rangaistus - näillä 10 keinolla suomalaiset saavat lapsensa lukemaan

 https://yle.fi/uutiset/3-10694584

Miten saada lapset ja nuoret lukemaan kirjoja? Kokeile lukukarkkeja tai lukupalkkaa











Lukuviikon 2019 ääneen luettuja krjoja : 


https://www.tartutarinaan.fi/lukuviikko/?fbclid=IwAR2ByDOPUghoiuEF4Dofzd_PostUD8u2LknNpkzNAeDNScB30PtENzKfHho

https://lukumummitjavaarit.fi/toiminta/oheistoiminta/lukuviikko/?fbclid=IwAR2xENAKk0cQ18deKaJ8I8lY_A_AfR7bAtUREnzzxSZEKBH2dI5QGXedAS0

Kirjasuosituksia 


Tässä kirjalistaa  0 - 7 -vuotiaille Lue lapselle -nettisivuilta.  Listan kirjat ovat ennen vuotta 2018 julkaistuja, löytyvät hyvin kirjastosta. Uutuuskirjoja kannattaa etsiä lastenkirjablogeista, kirjastoista tai Kirjasammon ja www.kirjavinkit -sivustoilta.

0 - 1-vuotias

Erkintalo Jenni: Millainen minä? Etana editions 2016
Tapola Katri & Pertamo Karoliina: Oivan pallo. S&S 2017
Hannele Huovi: Vauvan vaaka. Leikkiloruja ja runoja vauvoille, Tammi up. 2005
Suomen lasten runotar, toim. Kaarina Helakisa, kuv. Leena Lumme, Otava up. 2016
Peukaloputti. Meidän vauvan runot. Toim. Katriina Kauppila, kuv. Timo Kästämä, Otava up. 2004
Eppu Nuotio: Silkkipaperitaivas, rakastamisrunoja vauvoille, kuv. Virpi Penna, Tammi 2005
Inkeri Karvonen: Hupsuja hassuja hipsukkatassuja: Runoja vauvoille ja taaperoille, kuv. Emmi Jormalainen, Otava 2016
Jukka Itkonen & Matti Pikkujämsä: Somat sormet: meidän vauvan ensikirja / Söta fingar: bebins första bok, ruots. Annika Sandelin, WSOY 2010
Anne Vasko, kuv: Oma maa mansikka –  Smultronstället, ruots. lorut Annika Sandelin, Tammi 2016
Nina Pirhonen: Brum brum, Otava 2016
Happonen Kaisa: Mur, eli karhu. Tammi 2016
Hurme Vuokko, Junttila Suvi-Tuuli: Leikkimäänteippi! S&S 2016
Katajavuori Riina & Savolainen Salla: Pulmu keinuu. Schildts & Söderströms 2015
Király Reká: Yksi vielä. Etana editions 2014
Louhi Kristiina: Tomppa ja tohtori korva. Tammi 2017
Teräs Mila: Elli ja tuttisuu. Otava 2013; Elli ja unenpää. Otava 2012
Elina Pulli & Karoliina Pertamo: Kukkuluuruu – Kuckeliku, ruots. Laura Koskela, Lasten Keskus 2016
Aino-Maija Metsola: Värit; Numerot, Nemo 2015

2 - 3 -vuotias

Kirsi Kunnas: Tapahtui Tiitiäisen maassa. WSOY 2004.
Andrén Emelie, Savolainen Salla. Ruuhkaa autokorjaamolla. Otava 2017.
Lähde Kristiina: Arhippanokka kohti etelää. WSOY 2016.
Nikunen Antti: Onna on poliisi. WSOY 2017.
Nikunen Antti: Urho on huoltomies. WSOY 2017.
Nuotio Eppu, Louhi Aino: Matkakuumetta. Bazar 2016.
Reittu Ninka: Sinä olet superrakas. Otava 2017.
Savisaari Aira & Ruohonen Hannamari: Niilo ja villit kepparit. Karisto 2017.
Teräs Mila: Olga Orava ja metsän salaisuus. Lasten keskus 2014.
Vasko Anne: Jukolan seitsemän poikaa. Tammi 2016.
Venho Johanna: Linnunmaitoa kainalokanoille. Lasten keskus 2015.

4 - 5 -vuotias

Tove Jansson: Kuinkas sitten kävikään? Suom. Hannes Korpi-Anttila, WSOY up. 2007
Hirvonen Elina, Tietäväinen Ville: Näkymätön. Lasten keskus 2016.
Kanto Anneli: Perttu Virtanen ja varkaus. Karisto 2016.
Kirkkopelto Katri: Piki. Lasten keskus 2016.
Kivelä Malin & Bondestam Linda: SuurenmoinenRosabel. Teos 2017.
Korolainen Tuula: Kissa Killin villi lelupäivä. Tammi 2016.
Nopola Tiina, Lindman Mervi: Siiri ja heppa Huoleton. Tammi 2016.
Nygård Marjo: Kaikessa on itua. Siilin puutarhassa. Lasten keskus 2017.
Pelliccioni Sanna: Onni-poika saa eläinystävän. Minerva 2017.
Pentti Pipsa: Lyyli ja hurja paperi-hukka. Otava 2016.
Salmi Veera & Warsta Elina: Päiväkoti Heippakamu.Repekan rapupäivä. Otava 2016.
Steve, Antony: Herra Panda leipoo. Otava 2015.
Katri Kirkkopelto: Piki, Lasten Keskus 2016
Liisa Kallio: Pikku papu -kirjat, Tammi
Jenni Erkintalo: Värejä meressä, Etana Editions
Maikki Harjanne: Minttu– ja Vanttu -kirjat, Otava
Kristiina Louhi: Aino-kirjat, Tammi
Pirkko Harainen & Leena Lumme: Emma-kirjat, WSOY
Tiina Nopola & Mervi Lindman: Siiri-kirjat, Tammi
Sanna Pelliccioni: Onni-poika-kirjat, Minerva
Gunilla Bergström: Mikko Mallikas– ja Milla-kirjat, suom. Kaija Pakkanen ja Sanna Uimonen Tammi
Kaiken maailman eläinsadut, toim. Katriina Kauppila, kuv. Matti Pikkujämsä, Otava up. 2015
Suomen lasten hölmöläissadut, toim. ja kuv. Pirkko-Liisa Surojegin, Otava up. 2012
Hannele Huovi: Urpo ja Turpo –kirjat, kuv. Jukka Lemmetty, Tammi

6-vuotias

Lennart Hellsing & Paul Ströyer: Tässä tanssii herra Kurkku, suom. Juhani Lindholm, Rabén & Sjögren 2011
Laura Ruohonen & Erika Kallasmaa: Allakka pullakka, WSOY 2004
Laura Ruohonen & Erika Kallasmaa: Yökyöpelit, WSOY 2011
Jukka Itkonen: Leikkihaitari, valitut lastenrunot 1986–2010, kuv. Matti Pikkujämsä, Otava 2011
Hannu Hirvonen: Sadan asteen eskarikuume, Karisto 2012
Frölander-Ulf Lena: Minä, Muru ja metsä. S&S 2016
Laajarinne Jukka, Warsta Elina: Multakutri ja suon salaisuus. WSOY 2017
Pelliccioni Sanna: Onni-poika menee eskariin. Minerva 2016
Ruohonen Laura: Tippukivitapaus. Otava 2017

7-vuotias

Andersson Henrika: Nauvo-Auvo aalloilla. S&S 2016
Bagge Tapani: Ryhmä Z ja lohikäärmeen kita. WSOY 2016
Kallioniemi Tuula: Ensiluokkaiset eläintenhoitajat. Otava 2016
Kallioniemi Tuula: Karoliina, ekaluokkalainen: Otava 2016
Lagercrantz, Rose: Onnentyttö Dunne. Mäkelä 2016
Niemelä Reetta: Pipsa pipariviulun 42 kaveria. Otava 2017
Lukupalat-sarja, WSOY
Kustannus-Mäkelän helppolukuiset sarjat
Tittamari Marttinen: Leon lemmikkiuutiset –sarja, Kirjapaja ja Lasten Keskus
Sari Peltoniemi: Gattonautti ja muita arkisatuja, kuv. Liisa Kallio, Tammi 2012

Jukka Itkonen: Sorsa norsun räätälinä, kuv. Christel Rönns, Otava up. 2013

Lyhyempi suosituslista (mukana 8- 12 -vuotiaiden kirjoja):


https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/ilmiot/nama-lastenkirjat-kaikkien-vanhempien-olisi-hyva-lukea-lapsilleen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti