keskiviikko 4. toukokuuta 2016

10 kirjaa Onni-pojan elämästä

10 kirjaa Onni-pojan elämästä

Mummo ja pienet kaverinsa tutustuivat Onni-pojasta kertoviin kirjoihin Helsingissä Annantalolla. Siellä on meneillään näyttely, joka jatkuu kesäkuun loppupuolelle saakka.

Arjen sankari


Onni-pojat on tervetullut päivitys nykyaikaan lapsen arjesta kertovassa kotimaisessa lastenkirjallisuudessa. Muistamme takavuosien suursuosikit Teemu ja Minttu -sarjat.

Kirjat ovat kasvatustilanteita tukevia (esim. Onni-poika tahtoo kaiken, Onni-poika tahtoo pelata). Aikuinen voi saada apua kirjojen esimerkeistä toimiessaan arjen tilanteissa lapsensa kanssa.

Onni-poika –kirjasarjan tekijä Sanna Pellicioni on kuvittaja ja biologi. Hän on luonut kirjan ulkoasun yksinkertaisilla keinoilla. Sivujen iloiset taustavärit, sympaattiset pallopäiset hahmot ja isokokoinen pölkkyrjaimin toteutettu tekstaus ovat tyylikäs ratkaisu näissä lastenkirjoissa. 


Onni taaperona, Matkakirja, Kierrätyskirja

Onni-pojan puuhakas päivä kertoo sankarin taaperovaiheesta. Onni soittaa kattilarumpuja, leikkii hiekkalaatikolla ja ihmettelee ötököitä. Päivän toimet kuluvat aamupuurosta iltasatuun saakka.

Onni-pojan mahtavassa matkassa 
Onni ja perhe lähtevät serkun luo. Taivalta taitetaan lentokoneella ja junalla. Matkakohde on jossain Välimeren maassa. Onni pääsee rantalomalle.

Onni-pojan kierrätyskirja sisältää ympäristöasiaa mukavassa muodossa. Onni antaa kyytiä lastenhuoneen tavaravuorelle järjestämällä kirpputorin.

Mukana on askarteluvinkki. Isosta pahvilaatikosta syntyy laiva. Annantalon näyttelyssä on laatikkotalo, joka houkuttelee muksuja ryömimään sisään.

Jännittäviä aikoja Onni-poika

Seuraavaksi Onni-pojasta tulee isoveli. Käydään neuvolassa, äidin vatsa kasvaa ja laitetaan vauvan tarvikkeita valmiiksi. Pikkuveli syntyy, mutta ei osaakaan leikkiä. Onnin tunteet vaihtelevat, kun vauva vain huutaa. Isoveli pääsee äidin kanssa uimaan, ja vauvan hoidossa auttaminen tuntuukin jo mieluisemmalta. Myöhemmissä kirjoissa pikkuveli Olavi on mukana.

Onni-poika menee päiväkotiin.
Alkuinnostuksen jälkeen tulee päiviä, jolloin Onni ei halua päiväkotiin. Asiaa hoidetaan isän käsinukkeleikillä. Naapurin Viljo-pioka ja päiväkodin mukava ohjelma tempaavat Onnin mukaansa. Kohta hän ei malttaisi lähteä illalla kotiin.


Onni-poika kohtaa hirveän hirviön yöllisellä seikkailuretkellä naapurin Helmin perheen kanssa. Nähdään ehkä lepakko ja ainakin yöperhonen. Kotona lapset leikkivät haamuja, jonka jälkeen nukkuminen tuntuu pelottavalta. Äiti rauhoittelee kertomalla, että maapallon toisella puolella on päivä. Pian Onni vakuuttelee pikkuveljelle, että hirviöitä ei ole olemassa.


Tervetullut idea on ollut yhdistää useampi tarina samoihin kansiin.

Ensimmäiset kolme kirjaa, (Puuhakas päivä, Matkakirja ja Kierrätyskirja) ovat saaneet nimeksi Onni-pojan seikkailut. Seuraavat kolme osaa, (Isoveli, Päiväkoti ja Hirveä hirviö) on yhteisnimeltään Jännittäviä aikoja, Onni-poika. Kirjoja saa myös erillisinä.



Lisää Onnin elämästä

Viimeisimmät neljä Onni-poikaa on julkaistu yksittäisinä kirjoina.
Onni-poika saa uuden ystävän. Naapuriin muuttaa pakolaisperhe Iranista. Lasten leikit onnistuvat, vaikka yhteistä kieltä ei ole. Pian löytyy myös yhteinen juhla.

Hyvää pääsiäistä, hyvää nowruzia!


Kirjassa Onni-poika tahtoo kaiken vietetään synttäreitä. Makeansyönti on jäädä päälle. Esille tulee nykylapsen hukkuminen huonolaatuisiin, helposti rikkoutuviin leikkikaluihin. Perhe päätyy karsimaan tavaravuorta kierrättämällä.




Onni-poika menee mummolaan
Kirjassa Onni pääsee junamatkalle. Mummun kanssa on mukavaa puutarhakeinussa. Pappa vie Onnin luontoretkelle ja illalla saunotaan. Koti-ikäväkin käväisee mielessä.  Nukkuminen isovanhempien kanssa sujuu ongelmitta, ainakin Onnilla. Silti on mukava palata kotiin.

Onni-poika tykkää pelata

Nettipelaaminen askarruttaa monia vanhempia. Kirjan alussa Onni on sairaana ja saa pelata tietokonepelejä. Myös isä ja äiti innostuvat ja hieman koukuttuvatkin pelaamiseen. Onni-kirja asettuu sille kannalle, että lapselle määritellään tietty peliaika ja että vanhempien on syytä tutustua tietokonepelien sisältöön.

Mummon mietteitä

Annantalossa on
paljon kivaa!
Huomasin, että Onni-poika –kirjoissa vanhempien rooli on korostetusti mukana. Aikuiset ovat avainasemassa varhaisvuosina. He määrittelevät lapsen elämänpiirin ja myös kirjat, joita hänelle luetaan.

Etenkin poikien vanhempien, isovanhempien, kummien, tätien, setien, päiväkodin hoitajien, opettajien tulee olla valppaina näinä aikoina. Meidän tehtävämme on muuttaa parempaan suuntaan huolestuttavat tilastot poikien lukutaidon huononemisesta. Pikkupojille pitää lukea kirjoja, jotta heistä tulee lukevia isoja poikia ja lukevia aikuisia miehiä.

Mietin myös sitä, että jo pienten lasten lukeminen on sukupuolittunut. Tytöt lukevat kyllä kirjoja pojista, mutta harvemmin päinvastoin. Tarvitsisivatko pojat kirjallisuutta, jossa puhutaan enemmän tunteista. Tässä Onni-poika onnistuu oivallisesti.



Onni-poika on facebookissa



Kirjojen julkaisija on Minerva-kustannus.